Uutuuskirja seksityöläisistä 1800-luvun Suomessa

Turun poliisilaitoksen arkiston uumenissa on kaunis, sinisävyisellä marmoroidulla paperilla päällystetty nahkaselkäinen nide, jonka kannessa lukee kultakirjaimin ”Sundhets Journal”, terveyspäiväkirja. Sidos on Turun poliisikamarin veneeristen tautien valvontakirja ja sen lehdille on tehty merkintöjä naisista, jotka alistettiin säännöllisiin sukupuolitautitarkastuksiin vuosina 1838–1848. Terveyspäiväkirjasta löytyy 164 naisen tiedot. 

Turkulaisten naisten vuonna 1838 aloitetut terveystarkastukset olivat Suomen ensimmäiset. Mallia otettiin Napoleonin Ranskasta, jossa seksityöläisten oli käytävä säännöllisesti lääkärintarkastuksissa sukupuolitautien leviämisen estämiseksi. Tästä he saivat kutsumanimen tarkastusnainen. Kuva: Mikael Korhonen.

Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen on arkistolöydön pohjalta jäljittänyt tarkastusnaisten, 1800-luvun alkupuolen prostituoitujen, elämänkohtaloita, joista hän kertoo uutuuskirjassaan Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa. 

– Kirjani nostaa esiin naisryhmän, jota ei ole aiemmin juuri mainittu suomalaisen kaupunkihistorian kaanonissa. Keitä nämä naiset olivat? Poikkesiko heidän sukupuolielämänsä oleellisesti muiden aviottomien äitien seksuaalisuhteista? Mistä he olivat kotoisin? Millaisissa oloissa he olivat kasvaneet? Kuinka monella heistä oli lapsia ja olivatko he naimattomia vai naimisissa? Missä he asuivat? Pyrin kertomaan heidän tarinansa heidän lähtökohdistaan ja heidän ääntänsä etsien, ei sievistellen vaan yrittäen ymmärtää tarkastusnaisten ankaraa arkielämää, Vainio-Korhonen kertoo.

Valvontakirja sisältää tarkastusnaisten henkilö- ja lääkärintarkastustietojen lisäksi mainintoja myös hoitojaksoista kuurihuoneeksi nimitetyssä sukupuolitautisairaalassa, muista sairauksista, kehruuhuonetuomioista, lasten odotuksesta, synnytyksistä, avioliitoista ja kuolemantapauksista. Kuva: Mikael Korhonen.

Seksityö ei leimannut naisia samalla tavalla kuin nykyään 

1800-luvun alkupuolen Suomessa seksityö oli köyhille ja osattomille yksi monista toimeentulokeinoista. Tarkastusnaisiksi kirjatut seksityöläiset olivat usein jo entuudestaan syrjäytyneitä ja yhteiskunnan laitamilla. 

Maria Lovisa Antintytär vastasi itsestään ja toimeentulostaan nuoresta pitäen ja ansaitsi siinä sivussa synkähkön kuuloisen liikanimen Musta-Maija. Poliisin papereissa nimi esiintyi ensimmäisen kerran helmikuussa 1831. Turun poliisikamarin irtolaisten luettelo tiesi kertoa, miten Maria Lovisa Antintytär, ”Musta-Maija”, oli vailla suojelua oleva nainen. Hänen oli hankittava kahden viikon kuluessa laillinen suojelu eli käytännössä työpaikka. Lopulta hänet tuomittiin työttömänä irtolaisena vuodeksi kehruuhuonetyöhön. Myöhemmin tarkastusnaisena Antintytär harjoitti poliisiviranomaisten mukaan ”haureellista ja paheellista elämää”, vaikka hänellä oli samalla useita työpaikkoja piikana ja palvelusnaisena. 

Kirjasta käy ilmi, ettei seksityö ollut yhtä leimaavaa kuin nykyisin. 

– Ranskasta lainattua prostituutio-sanaa ei 1800-luvun alkupuolella vielä käytetty ja maksun ottaminen seksistä kriminalisoitiin vasta 1889. Seksityö ei myöskään estänyt tarkastusnaisiksi kutsuttuja seksityöläisiä menemästä naimisiin, Vainio-Korhonen toteaa.

Elämänmuutokset saattoivat jopa pyyhkiä haureellisen elämän pikavauhtia näkymättömiin, ja osa tarkastusnaisista sai käännettyä elämänsä suunnan vaikeista lähtökohdista huolimatta. 

Nauvossa syntynyt Lovisa Björklund oli konfirmoitu normaaliin tapaan 16-vuotiaana, mutta hän luki aikuisenakin niin heikosti, että joutui kertaamaan rippikoulun 21-vuotiaana. Björklund sairasti seuraavana vuonna kupan ja kirjattiin sen jälkeen turkulaisten tarkastusnaisten joukkoon. Aapisen kertaaminen kuitenkin kannatti, sillä hänet kuulutettiin saman vuoden lopulla avioliittoon vaununtekijänkisälli Abraham Sundqvistin kanssa. Kuulutukset vapauttivat hänet saman tien sukupuolitautitarkastuksista, ja huhtikuussa 1840 Björklund vihittiin neitsytmorsiamen kunniakruunua kantaen. 

– Tarkastusnaisen asema ei leimannut naista lainkaan samalla tavalla kuin esimerkiksi aviottoman lapsen synnyttäminen. Jälkimmäisessä tapauksessa kunniakruunu olisi jäänyt vain haaveeksi, Vainio-Korhonen sanoo. 

Seksityö oli yksi arjen toimeentulokeino muiden rinnalla

Vainio-Korhosen kirjassa seksityöläisyys laajenee 1800-luvun alun suomalaisen syrjäytyneisyyden historiaksi, jossa prostituutio kietoutuu yhteen köyhyyden, lukutaidottomuuden ja rikollisuuden kanssa. 

– Seksityö oli näille naisille yksi monista arjen toimeentulokeinoista piikomisen, kaupustelun, pyykkäämisen ja pikkurikollisuuden rinnalla, ei ensisijaisesti kauhistelun, moralisoinnin tai häpeilyn kohde, Vainio-Korhonen kertoo. 

Vainio-Korhonen osoittaa, että viranomaisten mielestä tarkastusnaisten ”pahantapaisuus” ei ollut alleviivatusti seksityötä, vaan ennemminkin röyhkeää, kuritonta ja omavaltaista elämää, johon kuului haureuden ohella suojeluksettomuutta, juopottelua ja näpistelyä.

– Tarkastusnaisten uppiniskaisuus ja omapäisyys nousevat erityisesti näkyville tilanteissa, joissa he väistivät kirkotuksen, jäivät pois ehtoolliselta, hakivat omaa etua valehtelemalla kuulusteluissa, valittivat tuomioistaan ja lopulta anoivat armoa maan hallitsijalta. Kaikki nämä toimet olivat alhaisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevilta, kirjoitustaidottomilta naisilta voimannäyttöjä, Vainio-Korhonen toteaa.

Julkistustilaisuus päättyi opastettuun kävelykierrokseen tarkastusnaisten entisillä asuinpaikoilla. Turun Luostarinmäen tontilla 166, joka nykyisin kantaa numeroa 165, sijaitsi 1830-luvun lopulla maalarimestari Elménin lesken Eva Stina Elménin emännöimä krouvi. Hänellä oli palveluksessaan neljä turkulaista tarkastusnaista. Naiset asuivat saman pihapiirin vuokrahuoneissa. Kuva: Mikael Korhonen.

>> Teoksen esittely kustantajan verkkosivustolla 

>> Köyhyys ajoi seksityöhön 1800-luvun alussa (Ylen aamu-tv 22.8.2018) 

MV